Tyttöjen huone koki mullistuksen meidän Ikean reissun jälkeen. Täytyy myöntää, että siirrettiin tytöt viime syksyisen kokeilun jälkeen takaisin meidän huoneeseen, koska nukkumisesta ei tullut mitään. Lähes vuoden meidän kanssa nukuttuaan alkoi näyttää siltä, että he ovat valmiita jo omaan huoneeseensa ja siirto on sujunut hyvin. Enni sai samalla oman lammassängyn, eli siirtyi myös junnusänkyyn, jonka kans hommat on sujuneet kuten pitääkin.
Ei kuitenkaan raaskittu laittaa tyttöjä perinteisesti huoneen toisille puolille, vaan sijoitettiin sängyt vierekkäin. Aamuöisin Enni kömpii viiden aikaan meidän viereen kuitenkin. Mimi nukkuu läpi yön, useimmiten. Ja voi kuinka he tykkäävätkään tästä nukkumisjärjestelystä.
Ja Mimin sanoin "Mimin oma ihana huone!!" Huone on kyllä rauhallinen ja ehkäpä tämän talon kauneimpia.