Olin aina ollut normaalipainoinen lapsi ja nuori. Kun olin 17 sain päähäni, että minun täytyy laihtua. Painoin 54 kiloa, jonka verran olin painanut jostain kasiluokalta saakka, ennen sitä olin ollut painoindeksin alakäyrällä, mutta joskus kasiluokalla muuttuvien muotojen ja murrosiän vuoksi paino nousi 54 kiloon. Olin täysin normaalipainoinen. Olisin ehkä kaivannut salitreeniä ja liikkumista enemmän, mutta en todellakaan laihtumista. Lopetin syömisen lähestulkoon kokonaan ja söin vain 800 kaloria päivässä seuraavat 3kk, paino tippui 7 kiloa. En juonut vettäkään iltaisin ollenkaan, että paino olisi aamulla mahdollisimman vähän. Kävin vaa'alla joka aamu ja joskus päivälläkin. Söin ruoaksi hapankorppuja, koska niitä sai syödä paljon kevyen painonsa vuoksi. Kävin joskus aamulenkeillä tyhjällä vatsalla, mutta aina en jaksanut sitäkään vähäisen syömisen vuoksi. En myöskään käynyt salilla, koska se nosti painoa lihaksiin kertyvän nesteen vuoksi. Pyrin vain siihen, että joka aamu paino olisi vähemmän.
 |
| Vuonna 2006, ennen laihdutusta 55 kiloisena. |
.Pikkuhiljaa kaloreiden laskemisesta tuli päivittäinen tapa, tein sitä ihan jokaikinen päivä käyttäen apuna kalorilaskuri.fi sovellusta. Aloin kuitenkin syömään normaalimmin tämän 3kk ajanjakson jälkeen ja paino nousi pikkuhiljaa takaisin. Se oli alimmillaan vuonna 2007 eli sen 47 kiloa. 2008 painoin 54 kiloa. 2010 64kg, 2012 jo 75 kiloa jolloin herääminen tapahtui, paino oli vain noussut ja noussut, vaikka kuinka kyttäsin kaloreita. Pystyin syömään hädintuskin 1500 kaloria lihomatta, koko aineenvaihduntani oli täysin sekaisin vuosia jatkuneesta kyttäyksestä johtuen. Silloin vuonna 2012 laihdutin 65 kiloon, johon olinkin sitten tyytyväinen, kunnes aloin odottamaan Mimiä. Mimin jälkeen aloitin taas kaloreiden laskemisen ja paino tippui takaisin nopeasti. Syömisestä oli tullut jokapäiväinen peikko, joka seurasi aina mukana. Jokaista ruokaa ottaessa mielessä pyöri vain kalorit ja se, että lihonko jos nyt syön näin. Herkuttelu karkasi ajoittain käsistä, ruokapeikon huudellessa taustalla käskyjään.
(yllä vasemmalla nyt 65 kiloisena ja oikealla laihdutuksen jälkeen 47 kiloisena.)
Vasta Ennin jälkeen viime syksynä, kun aloitin tämän nykyisen projektin opin pikkuhiljaa, että kuinka tärkeää on kuunnella kehoaan. Laskin yhä silloinkin vielä kaloreita ja pidin ruokaa hirviöön verrattavana. Ruoka oli ollut mulle lähes 10 vuotta vain asia, joka aiheuttaa ahdistusta. Kun sain painon vihdoin siihen mihin olen tyytyväinen, eli 65 kiloon -aloin ajattelemaan asiaa laajemmin. Päätin heittää kaloreiden laskemisen kokonaan pois, kuuntelen kroppaani ja syön, kun on nälkä. Käyn salilla ja liikun niin, että siitä tulee hyvä olo. Pyrin heittämään vanhan ajatusmallin kokonaan pois.
Nyt pyrin valitsemaan oikein ja elämään terveellisesti. Kunhan muistan liikkumisen ja syömisen välisen tasapainon, niin kaikki menee hyvin. Kieltäydyn tekemästä ruoasta enää niin suurta osaa elämästäni vievää asiaa. 10 vuotta elämästäni kului siihen, että mielessä pyöri lähes 12 tuntia päivästä kalorit, ruoka ja se voinko tänään syödä herkkuja ja pitääkö minun syödä viikko herkuttelun jälkeen pelkkää salaattia.
Olen hakenut oikeaa suhtautumista ruokaan 18 vuotiaasta saakka. Ennen sitä mulla ei ollut koskaan mitään ongelmia painon kanssa, osasin syödä juuri oikean verran ja pysyin juuri siinä painossa missä olinkin. Nyt vihdoin olen kokenut sen asian suhteen ainakin jonkinlaisen valaistumisen ja osaan hellittää, en enää joka päivä ihan kokoajan mieti kaloreita ja ruokaa. Ja tiedättekö mitä, paino ei ole noussut.
Tämä artikkeli oli muuten tosi hyvä http://www.hs.fi/elama/a1468986162493?jako=173b3159460591df81731572bca6f9bf
Kannattaa lukaista, siinä oli tosi hyviä pointteja ja juuri niitä joita olen itsekkin käsitellyt tässä 10 vuoden aikana.