Disney-prinsessoja parjataan ehkä liian prinsessamaisina tai liian "kauneusihanteiden" kaltaisina esikuvina, mutta onko kukaan ajatellut mikä on perimmäinen tarkoitus Disneyn saduissa...
Tai ainakin se mitä minä olen lapsesta saakka ihaillut. Olen ihaillut prinsessojen hyvyyyttä ja kiltteyttä. Olen ihan pienestä saakka halunnut olla samanlainen, uskoa ihmisistä hyvää ja olla kaikille kiltti.
Ja uskon, ehkä hieman naiivistikkin vielä nykyäänkin, että hyvä palkitaan hyvällä ja kiltteys ruokkii kiltteyttä ja paha saa vielä joskus palkkansa. Ei ehkä ihan heti, mutta jollain tavalla joskus. Kaikki tämä on Disneylapsuuteni oppeja, oi kultainen 90- luku.
Elämä on kohdellut minua hyvin, ja olen saanut elää ruusuisissa kuvitelmissani, mutta muistelen lapsuuteni satuhetkiä onnella. Onneksi olen saanut kuulla kaikki ihanat tarinat Tuhkimosta, Prinsessa Ruususesta, Arielista, Joutsenprinsessasta, Lumikista, Pocahontaksesta, Mulanista jne. Ne ovat osaltaan luoneet maailmankuvastani positiivisenn. Ihailin myös Pocahontaksen sekä Mulanin rohkeutta.
Haluan tuoda tätä samaa myös lasteni lapsuuteen, ja siksi meillä tehdään tutuksi kaikkia Disneysatuja. Anna ja Elsa on meillä näistä uusista saduista jo suursuosikkeja, ja näkyvät leikeissä aina. Toivottavasti tytöt oppivat myös saman minkä minä opin, loputtoman uskon ihmisten hyvyyteen ja siihen, että kiltteys lisää kiltteyttä. Vaikka se voi olla jollain tapaa huonokin puoli ihmisessä, koska saattaa tulla kohdelluksi huonosti joidenkin ihmisten toimesta, mutta silti se ajatus on tuonut paljon hyvää. Usko siihen, että siinä inhottavimmassakin ihmisessä täytyy olla jotain hyvää auttaa siinä, että on edes jotain uskoa ihmiskuntaan.