Teen jatkossa kaikki tiettyyn aihealueeseen viittavat postaukset niin, että jo otsikosta näkee minkä sarjan postaus on tulossa, jotta lukijoiden on helppo tietää kiinnostaako kyseinen postaus. Joten tänään on siis luvassa terveyteen ja ravintoon liittyvää pohdintaa.
KOHTUUS SYÖMISESSÄ
Äitiblogeista saa usein lukea lapsen sokerinkäytöstä ja siitä minkä ikäiselle kukanenkin haluaa antaa mehuja, karkkia, sokerijogurtteja ym. Aihetta on tosi hyvä pohtia, etenkin jos itse on joskus kärsinyt ongelmasta sokerin syömisen suhteen: sokeriin on äärettömän helppo koukuttua. Ja on todella hyvä päätös päättää, että lapsi ei saa sokeria vaikkapa ennen kahta ikävuotta.
Meillä ei syödä arkena sitä ns. piilosokeria (eli sokerijogurtteja, eineksiä, vanukkaita, muroja yms.). Tytöt saavat silloin tällöin pillimehuja mummolassa tai hellepäivinä kotona ja kumpikin ovat maistaneet karkkia. Janojuomana on vesi ja ruokajuomana maito. Karkkia meidän perheessä syödään kuitenkin todella harvoin ja tällä kertaa en edes muista koska olisimme sitä viimeksi ostaneet, olisikohan ehkä reilu kuukausi sitten.
Eli ei säännöllistä karkkipäivää todellakaan viikottain, edes meille aikuisille. Mutta en näe siinäkään mitään pahaa jos karkkipäivä on vaikka joka lauantai, mikä on sitten omalle perheelle sopivin tapa. Meillä toimii tämä, koska henkilökohtaisesti mulla tai miehellä ei edes tee mieli karkkia joka viikko. Ostetaan siis silloin, kun mieli tekee.
Seuraava herkuttelupäivä tuleekin olemaan nyt Mimin syntymäpäivä ja kyllä, saa vetää sokeriöverit jos niin tahtoo; harvemmin (koskaan) kuitenkaan kumpikaan meidän tytöistä sitä tekee, koska ovat oppineet kohtuuden, eivätkä koe mitään tarvetta mättää herkkuja kaksin käsin. Syömisen jälkeen napataan sitten Xylitolia ja illalla pestään hampaat normaaliin tapaan.
Meillä siis ei ole koettu tarpeelliseksi rajoittaa esimerkiksi alle 2 vuotiaan sokerin saantia, on saanut syödä omaa synttärikakkuaan, maistaa karkkia jos muutkin, ottaa pullapalan yms. Kunhan on ensin syöty oikea ruoka. Silti molempien tyttöjen ykkösherkkua on hedelmät. Toisaalta ehkei noiden makuaistikaan ole turtunut, koska jokaikisellä aterialla ei syödä jotain sokeripitoista tai edes joka päivä. En tiedä mikä tilanne olisi jos näin olisi. En tiedä miten ajattelisin jos mulla tai Jarilla ois hirveet sokerinhimot kokoajan, jolloin ehkä ois ihan hyvä rajoittaa lapsen sokerinsaantia jos kotona syötäis karkkia joka viikko, en ehkä haluais antaa alle 2 vuotiaalle sitä niin usein.
Sokeri ei ole ollut meille koskaan ongelma ei tytöille eikä meille aikuisille.
Mä rakastin ennen sipsejä, en tosin siltikään voinut syödä niitä koko pussillista kerralla, vaikka mieli olisi tehnyt, koska en vain pystynyt (..tuli huono olo.) Nykyään syön sipsejä jos niitä on jossain tarjolla ja onnistun pitämään kohtuuden, en mätä edes sitä 100g minkä ennen vaan otan muutaman ja tulen jo siitä tyytyväiseksi.
En kieltäydy myöskään muista herkuista. Jos tarjolla on pullaa, syön puolikkaan tai jopa kokonaisen. Aina ei ole pakko ottaa jos ei tee mieli. Eilen söin lettuja, söin kaksi ja laitoin molempiin omppuhilloa. Mä näen asian niin, että kun halutaan jotain sokeria se syödään sitten puhtaasti herkkuna, ei niin, että sitä on jokaisen ruoan seassa. Eikä joka ruoan jälkeen mielestäni tarvitse sokeripitoista jälkiruokaa, vaan se voi hyvin olla pilkotut hedelmät ja meillä usein syödään vihannekset jälkiruoaksi.
Mutta sitten tullaan siihen mun omaan oppimäärään. Mun on täytynyt opetella kohtuus oikean syömisen suhteen. Jos tarjolla on jotain oikein hyvää ruokaa mulla ei ole rajoja, voin syödä sitä todella paljon. Tässä asiassa on pitäny pohtia itsekseen sitä syytä siihen, että miksi haluaa mättää itsensä ähkyyn ja turvotukseen ja miettiä syömisen jälkeen, että miksi sitä taas teki itselleen tälläisen olon. Viimeisen vuoden aikana olen oppinut pois tästä ja nykyään lopetankin syömisen jo paljon aiemmin, kun olen niin täynnä, että mahalaukku paukkuu ja rutisee.
Olen kasvanut viimeisen vuoden aikana henkisesti tosi paljon syömisen suhteen. Ruoka on mulle yhä nautinto, mutta osaan nauttia siitä ilman, että täytyy vetää itsensä ähkyyn joka kerta. Ruoka on myös samalla polttoainetta ja oma hyvä olo kertoo siitä, että tekee jotain oikein. Kun syö jotain epäterveellistä sen kyllä huomaa omasta olostaan, esim. tällä hetkellä mulla on maha kipeä letuista, vaikka tehtiin ne soijamaitoon.
Ruoasta on helppo hakea elämyksiä, jotain räjäyttävää makukokemusta tai muuta ilahduttavaa asiaa, eikä ruoasta todellakaan pitäisi tehdä peikkoa, koska usein siinä loppujen lopuksi käy niin, että se kohtuuden oppiminen keskeytyy.
Ruoka on meidän polttoainetta, nautinto ja elämän edellytys. Älkää siis tehkö siitä liian suurta numeroa vaan opetelkaa ajattelemaan sitä tärkeänä osana meidän jokapäiväistä elämää. Mielestäni liian tiukat dieetit ilman syytä ajavat meitä siihen, että jossain vaiheessa sitten repsahtaa: ellei pää ole täysin mukana toiminnassa. Itsensä pakottaminen johonkin tiettyyn ruokavalioon harvoin onnistuu ja dieetin loputtua mätetään sitten vain enemmän. Joten ennemmin suosittelisin opettelemaan pikkuhiljaa uudet elämäntavat ja jättämään esimerkiksi kuukausittain yksi tai kaksi huonoa asiaa ruokavaliostaan pois, kuin karsimaan siitä kerralla ihan kaiken. Joillain kertarysäys saattaa onnistua, mutta pidemmällä aikavälillä usein on toimivampaa toteuttaa muutos pikkuhiljaa, -niin, että myös pää kerkeää muutokseen mukaan. Ja kaikeasta ei mielestäni tarvitse luopua, vaikka eläisikin terveellisesti pääsosin, pieni herkuttelu kuuluu elämään.
Miten sä näet kohtuuden?