Marja Hintikka kirjoittiolevansa kateellinen niille, jotka omistavat lähellä olevat isovanhemmat. Hän olisi tarvinnut apua pyytämättä, kun kahden lapsen arki kävi kohtuuttoman raskaaksi, mutta kukaan ei auttanut.
Aina puhutaan siitä, kuinka ennen äidit pärjäsi paremmin ja ennen oli muutenkin asiat paremmin, niin asiat oli kyllä paremmin; äideillä oli tukiverkostot kunnossa. Lapsia saattoi hoitaa monta sukupolvea, oli isovanhempia, tätejä, setiä jne. Isot maataloyhteisöt elivät todellakin yhteisönä. Toista se oli ehkä silloinkin kaupungeissa, mutta maaseudulla pidettiin huoli puolin ja toisin, myös sitten niistä vanhenevista isovanhemmista.
Onnea on, että lapsillani on mahtavat isovanhemmat. Ja heitä on nelin kappalein. Omat vanhempani ovat toimineet perhearkemme pelastajana monet kerrat.
Tuli norovirus, koko perhe sairastui eikä äidistä ja isästä ollut mihinkään.. sohvan pohjalta ei vain kyennyt nousemaan, koska tavara lensi molemmista päistä. Apuun säntäsi mummo ja pappa, ensin tuli mummo joka haki lapset heidän hoiviinsa, myöhemmin pappa toi meillle vielä juotavaa ja syötävää; koska emme edelleenkään pystyneet liikkumaan, niin heikossa kunnossa olimme. Pian oloni helpotti ja menin itse mummolaan avuksi, myös mummo sai taudin. Oksensi yön.
Aamulla olo oli kaikilla helpompi ja kiitin onneani, että meillä on isovanhemmat lähellä.
Mimi sairasti refluksia, huusi kaikki illat läpeensä, monta kuukautta. Vuorotyö ja itkevä esikoinen ei ollut hyvä yhdistelmä, ilta ja yövuorot oli tuskaa yksin. Onneksi oli mummo, jonka kanssa tamppasin pitkin antinkankaan raitteja vaunujen kanssa, Mimin huutaessa rattaissa, mutta onneksi oli se mummo. Yksin en olisi jaksanut tuntien huutokonserttia. Olen kiitollinen, että sain apua, silloin kun sitä eniten tarvitsin.
Syntyi kuopus, arki kääntyi päälaelleen, kaikki mullistui. Kaikesta tuli vaikeampaa, vaikka Enni oli helppo vauva, niin jokainen asia elämässä muuttui. Siitä lähtien isovanhempien tuki on toiminut ihan mahtavana apuna, vaikka lapset eivät useasti ole yksinään hoidossa olleetkaan, niin jo pelkästään se, että olemme voineet mennä koko perhe mummolaan syömään, ihan milloin vain -on ollut ihan valtava apu ja selviytymiskeino arkeen. Myös se, että olemme käyneet saunomassa ihanassa puusaunassa kahdestaan on helpottanut jaksamista arjen hulinoissa. Vaikka meillä ei arjessa suurimmaksiosaksi taistellakkaan ja elämä näiden kahden kanssa melko helppoa, kun he eivät sairasta mitään sairautta tai muutenkaan kärsi flunssistakaan kuin kerran vuoteen, niin silti on ollut ihanaa, että on tukiverkosto. Se on korvaamatonta.
Eka yhteinen vapaa, kun Mimi oli 6kk. Uusivuosi, Oulu ja Radisson. Kauppuri5:n mahtavat hampparit. Tämänkin mahdollisti mummo ja pappa.
Rukalla. Minä viimeisilläni 2013, odotin Mimiä, hän syntyi tästä neljän päivän kuluttua. Mummo autto mut tunturille. :D Oltiin melko korkealla.
Kultaakin kalliimpaa...
Nyt pääsemme ekaa kertaa lasten syntymän jälkeen pariksi päiväksi viettämään aikaa. Lähdemme kaveriporukalla Rukalle ja tytöt pääsee viettämään siksiajaksi laadukasta aikaa isovanhempiensa kanssa, mikäs sen ihanampaa. Ja kyllä tätä on odotettu vanhempienki puolesta, kaksi ihanaa päivää kaveriseurassa. Kyllähän ne seinät ajoittain päälle kaatuu, kun ainot kontaktit ulkomaailmaan on useinmiten Äitylit. :DD
Kerro, millä kaikilla tavoin isovanhemmat tai joku muu läheinen henkilö on sinua auttanut arjen hulinoissa! Jaa myös kokemuksesi, jos ketään läheistä ei ole auttamassa.