Luin tänään Iltasanomien artikkelin aiheesta, siinä oli Hollywood julkkisten mietteitä lapsettomuudestaan ja siitä kuinka paljon he saavat siitä arvostelua muiden ihmisten toimesta.
Mielestäni on erikoista jos jonkun toisen lapsettomuus häiritsee sinua niin paljon, että menet siitä vielä erikseen sanomaan, etkä vain pohtimaan mielessäsi lapsettomuuden syitä. Ethän edes voi tietää, että onko henkilö tahattomasti vai tarkoituksella lapseton.
Minusta tuossa kaikki sanoivat hienosti sen, että he tuntevat itsensä ja lapsi tuo valtavan määrän vastuuta. Jos he eivät ole valmiita tai eivät halua ottaa niin suurta vastuuta ja huolta kontolleen, niin on ihan ok valita lapsettomuus. Mielestäni se on enemmänkin ihailtavaa, kuin surullista! Ihmisen tulisi aina miettiä lapsen hankkimista pidempään, koska onhan kyse ihmiselämästä ja ihan valtavan suuresta asiasta. Ja jos itse ymmärtää omat voimavaransa niin eikös se ole vain hyvä, että jättää lapset hankkimatta ja keskittyy niihin asioihin joista itse eniten nauttii. Meillä jokaisella on vain yksi elämä ja se tulisi käyttää siten miten itse parhaaksi kokee.
Ei mitään elävää voi noin vain hankkia, oli sitten kyse kissasta, koirasta tai ihmislapsesta, kaikkien niiden hankintaa tulisi miettiä tarkkaan. Enkä kyllä edes tiedä voiko lapsen saamista edes kutsua "hankkimiseksi".
Eikä se lapsi sitä paitsi ole ainoa asia elämässä, joka määrittelee ihmisarvosi. Olet ihan yhtä arvokas olit sitten äiti, isä tai ihan vain sinä, olethan sinäkin jonkun lapsi.
Lasten kanssa eläminen voi olla äärimmäisen rankkaa, opettavaista ja koko lapsen lapsuus on myös sinun kasvunaikaasi, kasvat ihmisenä ja moni asia omasta lapsuudesta tulee uudelleen mieleen vuosien jälkeen. On onnenhetkiä, mutta on myös surunhetkiä.
Omassa äitiydessäni kaikkein vaikeinta on ollut se, että pelkään jokapäivä menettäväni lapseni, en tietenkään kokoajan, mutta aina se huoli on siellä jossain. Sen huolen kanssa oppii kyllä elämään, mutta koskaan enää ei voi olla yhtä huoleton kuin lapsettomina aikoina, ei edes silloin kun lapsi on jo aikuinen ja kasvattaa omat siivet lähteäkseen kohti omaa elämäänsä.
Koko elämän tulet olemaan äiti, aina kuolemaasi saakka. Elämänmuutos on siis todella suuri, ja mielestäni on fiksua ajatella asiaa niin, että onko valmis ottamaan sen kaiken vastuun, huolen ja muut lapseen liittyvät asiat kontolleen. On fiksua pohtia haluaako olla vanhempi.