Kirjoitin vuosia sitten perhepedistä, ja siitä että se oli meidän valinta. Eiväthän eläimetkään nuku erillään poikasistaan, koin ja koen edelleen, että on ihanaa saada pitää lapset lähellä.... ainakin ne vauvat.
Mutta nyt, kun tytöt ovat jo 3- ja 4- vuotiaat alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että joskos nuo kaksi pientä mörönpelkääjää voisivat alkaa pysymään omissa sängyissään. Ahdastakin on, ei edes 180 senttinen kingsize sänky meinaa riittää tälle neljän poppoolle.
Lapsilla olisi omassa huoneessaan sängyt vieretysten, on asennettu mörönkarkotusvalot ja kaikki pitäisi olla hyvin, mutta kun nuo ryökäleet ovat tottuneet kipittämään viereen jokaikinen yö, ja se tuntuu vain aikaistuvan kokoajan. Ennen viereen tultiin vasta aamuyöstä, nykyään saattaa pienet askeleet kuulua jo ennen kuin ehdimme itse nukahtaa.
Olen itse niin uupunut kaikenmaailman unikouluttamiseen ja muuhun lasten väkisin opettamiseen (:D) , että en jaksa alkaa kouluttaan noita pysymään omissa sängyissään. Ehkä ne joku päivä pysyy siellä? Hope so! Kun ei nuo opi kuitenkaan, vaikka istuisin kaks viikkoa siellä huoneessa kouluttamassa pysymään sängyissään. Kaikki kikkakolmoset on kokeiltu jo vuosia sitten, ei toimi meidän lapsiin. Supernannyä ei olla vielä kokeiltu. ;)
Olemme siis tuomittuja ikuiseen perhepetiin. No ehkä nuo sitten kouluiässä jo pysyvät siellä omissa sängyissään, toivottavasti.
.... Ja ne mörönkarkotusvalot ei näytä toimivan, silti äidin ja isin huoneen ovella on mörkö, jota pitää juosta karkuun täysiä.
Odotanko turhaan, vai lopettaako nuo itsekseen meidän sänkyyn hiippailun?